torstai 30. toukokuuta 2013

Eroon sokerin himosta?

Mulle ja myös varmasti monelle muulle siellä ruudun toisella puolella iskee aina välillä älytön sokerinhimo. Sellainen hetki kun tekee aivan hirveästi mieli makeaa. Löysin MTV3:n sivuilta kahdeksan askelta sokerihimosta irti pääsemiseksi.

Jos haluat käydä lukemassa jutun kokonaisuudessaan, löydät sen täältä: http://www.makuja.fi/artikkelit/1760434/tiesitko/8-askelta-irti-sokerihimosta/

Näillä vinkeillä pääset alkuun:

1.Tee vähäsokerinen ateriasuunnitelma. Vaihda sokeriset aamiaismurot kauraleseisiin ja lisää tarvittaessa joukkoon marjoja makeutta antamaan.
2. Syö vähän ja usein. Kolme ateriaa ja kaksi välipalaa on hyvä vuorokausirytmi. Nappaa välipalaksi esimerkiksi manteleita tai pähkinöitä.
3. Syö enemmän C-vitamiinipitoisia ruokia. Erään tutkimuksen mukaan C-vitamiini alentaa korkeaa verensokeria ja vähentää sokerin haittavaikutuksia.
4. Korvaa sokerit muilla makeilla herkuilla. Mieti ensin, mihin aikaan vuorokaudesta sinulla on tapana herkutella ja varmista, että kätesi ulottuvilla on silloin jotain muuta kuin karkkia. Rasiallisella mansikoita on sama vaikutus verensokeriin kuin kymmenellä rusinalla.
5. Vältä kofeiinia, joka häiritsee verensokerisi tasapainoa. Tämä ei varmasti ole helppoa niille, jotka ovat tottuneet ottamaan iltapäiväkahvit pullan kera, mutta kokeile korvata kahvi vihreällä teellä, jonka antioksidantit estävät verensokerin jojoilua.
6. Palkitse itsesi muulla, kuin sokerilla. Varaa aika esimerkiksi hierontaan tai käy ostamassa itsellesi himoitsemasi laukku.
7. Luo itsellesi sokerivapaa ympäristö. Hankkiudu eroon kaapissa odottavista karkeista ja vältä ainakin aluksi menemästä makeanhimoa herättäviin paikkoihin, kuten elokuvateatteriin ja kaupan makeisosastolle.
8. Älä kiellä sokeria itseltäsi kokonaan. Voithan nauttia vaikkapa terveysvaikutteista tummaa suklaata tai raakasuklaata?

maanantai 27. toukokuuta 2013

Liikuntasuunnitelmaa vko 22

Tässä olisi liikuntasuunnitelmaa tälle viikolle :) Eli nyt startataan Nettitreenin kautta saatu treeniohjelma, jossa salitreeniä 4 kertaa viikossa ja siihen päälle aerobiset..

Ma: Lenkki
Ti: Sali
Ke: Sali
To: Sali
Pe: Lenkki
La: Lepo
Su: Sali

Viikonlopun meininkejä

Huomenta. Ihanaa maanantaiaamua ja uuden viikon alkua teille kaikille :)

Viikonloppu vierähti taas salaman nopeasti ohi. Ihanan aurinkoinen ja lämmin keli oli koko viikon. Uskallauduin jopa ulos ottamaan aurinkoa ensimmäistä kertaa.

Lauantai-iltana päädyin penkkiurheilijaksi seuraamaan Bayern München vs Dortmund futispeliä. Sitä se teettää, kun elää tuollaisen futishullun kanssa. ;) Mutta en tainnut olla ainut vaimoke, joka pääsi lauantai-iltana nauttimaan jalkapallon ihmeellisestä maailmasta. Okei täytyy myöntää, että ihan mielelläni futista seuraan, sillä oon itekin joskus jonkin tovin kyseistä lajia harrastanut.

Sunnuntaipäivä meni pihahommissa. Hyötyliikuntaa parhaimmillaan ;) Hieman jopa taisin kärtsätä käsivarsista, kun nurmikkoa leikkasin. Yleensä tällasiä hommia vieroksun aikalailla, mutta nyt iski jonkinlainen motivaatio kyseiseen hommaan ja haravoin ihan seitsemännessä taivaassa!

Ihan pelkällä hyötyliikunnalla ei kuitenkaan viikonloppua menty, vaan sunnuntaina kävin koiran kanssa vajaan tunnin lenkillä. Välillä juostiin ja välillä käveltiin. Oli sen verta kuuma keli, että koirakaan ei jaksanut ihan kunnolla. Mutta hyvin tsempattiin ja kotona koiraa odottikin viile pulikointi sekä omistajaa kylmä suihku :)

Tässä vielä lopuksi koontia viikonlopun liikkumisesta sekä ruokailuista!

P.S. Osallistukaahan arvontaan :)

Viikonlopun liikunnat:
su 45' lenkki

Mahan täyttämiset:
Perjantai:
aamupala klo 7: moniviljapatonkia juustolla ja tuorekurkulla
välipala klo 9: moniviljaleipäviipale juustolla, salaatilla ja kurkulla sekä kupillinen maitokahvia
välipala nro 2 klo 12.30: ruisleipäviipale juustolla ja suolakurkulla
lounas klo 14: kanasuikaleita, pestospagettia, lasillinen tuoremehua
iltapala klo 18: moniviljapatonkia tuorejuustolla

Lauantai:
aamupala klo 9: 2 x ruisleipäviipale juustolla ja suolakurkulla, 2dl jogurttia
lounas klo 14.30: härkää, vihannesnyytti, grillipekoniherkkusieniä
välipala klo 18: ananas ja banaani hedelmäsalaattia
"iltapala" klo 22: 4 kpl kanan liekkisiipiä kisaeväinä

Sunnuntai:
aamupala klo 8.30: cocktail riisipiirakoita x3 kanttarellituorejuustolla, lasillinen tuoremehua
välipala klo 12: cocktail riisipiirakoita x2
lounas klo 15.30: pestospagettia, 2 siivua pekonia
välipala klo 16.30: raparperimuffinssi
päivällinen klo 18.30: porsaan ulkofilepihvi, grillipekoniherkkusieniä x2

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Sunnuntain kunniaksi: ARVONTA!

Mulle kävi pieni kömmähdys lehtitilausten kanssa, ja tuplatilasinkin itselleni Kuntoplus-lehden vähäksi aikaa. Päätinkin nyt ilahduttaa teitä lukijoita kömmähdykselläni, ja pistää pystyyn pienen arvonnan.

Palkintona olisi seuraavaa:

  • kaksi viimeisintä Kuntoplus -lehteä. Aiheina mm. pyöräarvosteluja, bootcamp treeniohjelma, käsivarsi jumppaa ja ohjeita juoksuun .. 
  • sekä Tiukat pakarat ja upeat reidet dvd, joka sisältää Kunto Plus Bootcamp treeniohjelman pakaroille ja reisille
Palkinnot

Eli nyt vain kaikki osallistumaan. Arvontaan voit osallistua siten, että liityt ensin blogini lukijaksi tuossa oikeassa sivupalkissa ja sitten kommentoit jotain mukavaa tämän postauksen kommenttikenttään. Arvonta päättyy sunnuntaina 9.6.2013 klo 23.00. 

Onnea arvontaan tasapuolisesti kaikille!

lauantai 25. toukokuuta 2013

Hyvä palkkari?

Nyt yritän tätä kautta kysyä apua, eli kaikki vähänkään asiasta tietävät saa ilmoittautua ;)

Eli tosiaan tilasin treeniohjelman Nettitreeni.com -palvelun kautta (lue juttu täältä) ja sieltä suositeltiin ostamaan palkkariksi Fastin HTR-palautusjuomaa.. Haluankin tiedustella, että millasta ainetta HTR on? Onko ihan toimivaa :)

Mun urheilijamiekkonenkin kiinnostui kyseisestä palkkarista, kun hälle ei oo vielä sopivaa löytyny.. Niin molemmat tässä pohditaan, että pitäskö palkkarin osalta vaihtaa sitten tuohon HTR-juomaan?

Kuva: lujakunto.fi

Verkkokauppaostoksia!

Noniin, näin siinä käy kun viettää lauantai-iltaa kotosalla =) Vähän innostuin tuolla urheiluvälineverkkokaupoissa kiertelemään ja muutamia juttuja sieltä päätin pistää postin kautta kotiin tulemaan! Eli seuraavia ostoskorin täytteeksi tupsahti:

Eli päädyin nyt vihdoin ja viimein hankkimaan uuden sykemittarin, ja monien positiivisten kokemusten kautta valitsin malliksi Suunnon M5:n. Hintaa sykemittarille tuli 119e, kun oli hyvässä alessa Budget Sportilla. Alkuperäinen hinta 175e!

Kuva: Budgetsport
Sitten ostin myös ne juoksu- & treenikengät. Joo tiedän, ihan hulluna nyt shoppailin mutta onpahan nyt uudet vermeet.. (Materiamotivaatiota;)!!)

Juoksukengiksi valitsin Reebokin Yourflex Run 3.0. Hintaa näillä kengillä alennusten jälkeen 29,90e. Aika halvat, mutta toivottavasti hyvät kuitenkin =)

Kuva: Sportamore
Treenikengät löysin samasta paikasta kuin nuo juoksutossut. Treenikengiksi kotiutin Reebokin Yourflex Trainette mallin kengät. Molemmat ihanuuskengät löysin sellaisesta verkkokaupasta kuin Sportamore. Hintaa treenikengillä oli n. 73e. 

Kuva: Sportamore
Toivotaan että kengät on sopivan kokoiset ja pääsen niitä heti testailemaan.. Nyt en malta millään odottaa, että postiin paketit saapuvat.

perjantai 24. toukokuuta 2013

Nettitreeni.com

Aiemmin teille kirjoitinkin siitä, että olen ostanut treeniohjelmat puolelle vuodelle uudesta Nettitreeni.com -palvelusta. Puolen vuoden treeniohjelmat kutisti minun pankkitilin saldoa yhteensä 60 eurolla. Mielestäni tämä on erittäin pieni summa siitä, että saan asiantuntijoiden tekemän ja minulle räätälöidyn kuntosaliohjelman.

Nettitreeni.comin takana on tosiaan useita fitnessalan ammattilaisia, kuten Essi Sarja, Eveliina Tistelgren ja Oona Tolppanen. Ammattitaitoa on siis palvelusta saatavilla ehdottomasti! Nettitreenin kautta voi hankkia itselleen mm. treeniohjelmia (kuten minä tein) tai ravinto-ohjelmia (kuten minä aion tehdä). Kesäkuun alusta alkaen palvelun kautta voi hankkia itselleen kolmen esimerkkipäivän ravinto-ohjelman. 


Kuva: nettitreeni.com
Mutta miten sitten asiantuntijat tietävät räätälöidä ohjelman juuri Sinulle? Täytin ohjelmaa tilatessani lomakkeen, jossa kyseltiin minun liikuntahistoriaa, toiveita ja tavoitteita tulevaisuudelle. Lisäksi jatkossa palveluun on mahdollista lähettää itsestä kuvan, jonka avulla "valmentajat" pystyvät paremmin vielä tunnistamaan tarpeemme.

Itse asetin yhdeksi toiveeksi sen, että kuntosaliohjelmani olisi monipuolinen eikä kiinnostukseni täten hiipuisi, vaan into käydä salilla säilyisi jatkossakin :) Ensimmäinen treeniohjelmani on niin sanotusti nelijakoinen, eli käyn salilla neljästi viikossa. Liikkeet on erittäin monipuolisia, joten tuskin turhaudun ohjelmaan kovin äkkiä ;)

Eli ensin sain ohjelman ensimmäiselle kuukaudelle, ja sitten jatkossa ohjelma tulee luultavasti muuttumaan kuukausittain. Pääsen starttaamaan kuntosalitreenit vasta ensi viikolla, mutta sitten painellaan neljästi viikossa kovasti eteenpäin ;)

Nettitreeni.com -palvelussa saa pisteitä jokaisesta tilauksesta. Pisteiden avulla saa erilaisia etuja palvelun yhteistyökumppaneilta. Tällä hetkellä yhteistyökumppaneina on esimerkiksi urheiluvälinekauppoja ja kuntokeskuksia.

Lyhyestä virsi kaunis: suosittelen Nettitreeni.com -palvelua kaikille "ammattiapua" treenaamiseen kaipaaville, mutta kenellä ei ole varaa käyttää rahaa kuukaudessa aivan älyttömästi.

PS: Tämä ei ollut maksettu puheenvuoro, vaan jaan hyvän kokemuksen kanssanne :)

Yllätyksiä ruokakaupasta

Lupasin eilen jo kirjoitella teille yllätyslöydöistä, joita tein aika todella yllättävästä (okei, ehkä vain omasta mielestäni yllättävästä) paikasta..

Nimittäin löysin Lidlistä urheilusukat sekä aivan älyttömän kätsyn ja vielä mielestäni hyvännäköisen repun. Yhteishintaa näille ostoksille tuli n. 16 euroa, eli todella vähän =) Työkaveri vinkkasi löydöistä kuultuaan, että Lidlissä on kuulemma ihan hyviä urheiluvaatteitakin välillä äärimmäisen halvalla. Hän itse oli löytänyt esim. softsell-takin parilla kympillä. Mutta kuulemma nämä Lidlin kampanjatuotteet loppuu sen siliän tien, ja sen sain myös itse kokea eilen..

Kolmen sukkaparin paketti 2,99e

Nimittäin miehenikin innostui ostamastani repusta, ja halusi itselleen samanlaisen. No työpäivän päätteeksi eilen ajattelin mennä miehelle sellaisen yllätykseksi ostamaan, mutta eihän sieltä enää löytynyt samanlaisia reppuja lainkaan, vaikka edellisenä päivänä siellä niitä vielä oli ollut..

Ihana uusi reppu <3
Nooo, kaappasin sitten mukaan miehelle hieman erilaisen repun, mutta samaan 12,99 euron hintaan. Miehen repun etupuolella on "kanto-osa" jalkapallolle, mikä osuu kuin nenä naamaan mun miehen käyttötarpeisiin. =)

torstai 23. toukokuuta 2013

Ensimmäinen Buzzador-paketti

Moikkamoi,

Eilen pääsin pitkästä aikaa kunnolla nauttimaan "vapaa-ajasta" ilman sairastelua. Oon siis tässä viikon verran kärsiny mahataudista ensin sitten ihan älyttömän korkeesta kuumeesta ja lopuks jylläs kauhee nuha.

Mutta tän vapaa-ajan kunniaksi päätin suunnata koiran kera pitkälle lenkille. Nautittiin auringon paisteesta ja käytiin ihastelemassa meidän lähelle kasvavaa uutta asuinaluetta.


Lenkkeilyn lisäksi pääsin vihdoin ja viimein noutamaan ensimmäisen Buzzador-pakettini. Ensimmäinen kampanja johon pääsin mukaan oli Veetin. Paketin sisällön runsaus yllätti minut aivan täysin. Vielä en ennättänyt tuotteita testailemaan, mutta tarkoitus olisi viikonloppuna ottaa aikaa hieman itselle ja testailla tuotteita :) Silloin siis tulossa luultavimmin tuotearviointipostausta :) Täytyy myöntää, että hieman jännityksen sekaisin fiiliksin tuotetestailua odotan, sillä en ole koskaan aiemmin uskaltautunut vahailemaan mitään.. Katsotaan miten selviän :D Ehkä pitää pistää mies repäisemään sitten vahaliuskat irti ;)


Jos kiinnostuksesi heräsi Buzzador-toimintaa kohtaan, voit lukea siitä minun aiemmasta postauksestani. :)

Mutta oikein aurinkoista päivää teille kaikille. Taidan illalla kirjoitella teille pienen postauksen upeista löydöistä joita tein aika yllättävästä paikasta ;) Stay tuned!

Aamun startti

Tää on kyllä niin totta, ja jokaisen hyvä muistaa :)

Kuva: LesMills

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Uudet tossut?

Oon tässä jo tovin miettiny, että pitäisi ehkä hankkia uudet lenkkarit. Erityisesti tarve uusille juoksutossuille pilkistää näin kesän kynnyksellä, kun tulee lenkkeiltyä entistä enemmän ja pidempiä lenkkejä :)

Tällä hetkellä minulla on muutama vuosi sitten ostetut Asicsen perus mustat lenkkarit, jotka ovat tarkoitetut enemmänkin kävelyyn kuin juoksuun. Tykkään kyseisissä lenkkareista siitä, että ne ovat kevyentuntuiset mutta tukevat sekä ne ovat hyvin "ilmastoidut" eli ilma vaihtuu hyvin, eikä jalalle tule tukala olo kyseisissä kengissä.

Minulla on muutamia vaihtoehtoja uusiksi lenkkareiksi. Nyt tiedustelenkin teiltä, että millaisilla kengillä te vetelette päivittäiset lenkkinne ja mitkä on niiden hyvät sekä huonot puolet? Entä mitä lenkkareita suosittelisitte minulle? Olen ns. peruslenkkeilijä, välillä kävelen välillä hölkkäilen välillä juoksen.. Perus lenkkimaasto on ihan perus teillä tai sitten pururadalla. Harvemmin tulee lähdettyä metsään rämpimään :)

Mutta tässä siis yksi lenkkarimalli joka tällä hetkellä on harkinnassa (ainakin on hyvännäköiset ja värikkäät;D!)

Nike Free Run 3 // www.freerunnerworld.com


Nike Free Run 3 // www.dailyfreerun.com

Nettitreenaajan paluu :)

Nyt ehkä hieman hävettää kirjoittaa tätä postausta, mutta pakko se on joskus aloittaa taaas :) Eli tosiaan häpeämisen aihe on se, etten ole aikoihin tänne mitään kirjoittanut. Olen tosiaan ollut pienellä hermolomatauolla. Tämä kevät on ollut sekä töissä että vapaa-ajalla kauhean stressialtista ja kiireistä aikaa, joten en ole ehtinyt tälle blogille (muutamien tekstien lisäksi) siunata suuremmin aikaani.

Kiire ja töiden aiheuttama paine on osaltaan vaikeuttanut laihdutusprojektiani. Tänä aamuna vaaka näytti 66 kiloa, eli ihan aikataulussa ei olla sen suhteen että elokuun lopussa painaisin 60 kiloa.
Nyt kiireen hellittäessä olen taas laittanut asioita tärkeysjärjestykseen ja pistänyt ajatuksia puntariin. Päätinkin pyytää apua ammattilaisilta. Moniin PT-treeneihin minulla ei ole varaa, mutta onneksi fitness-alan ammattilaiset avasivat eräänlaisen verkkoPT-palvelun.

www.nettitreeni.com
Kyseinen palvelu löytyy osoitteesta www.nettitreeni.com. Tutustuin heidän tarjontaansa ja päätin pistää tilaukseen 6 kuukauden treeniohjelmat. Viikoloppuna treenit tilasin ja samalla kirjoitin sivuston kautta treeniohjelmanlaatijoille pienen mutta tarkan kuvaustekstin itsestäni, tavoitteistani ja liikuntahistoriastani. Näiden perusteella nettitreenin väki laati minulle ensimmäiselle kuukaudelle treenit.

Ohjelma ei vielä kuitenkaan ole valmis, sillä jouduimme muutamia liikkeitä muuttamaan joita en pysty omalla salillani suorittamaan. Mutta tässä vaiheessa jo älyttömän iso kiitos uskomattoman upean hyvästä palvelusta. Suosittelen kyllä nettitreeni-palvelua kaikille tällaista apua kaipaaville.
Lisää palautetta nettitreenistä tulossa myöhemmin :)

Tästä lähtee taas uusi kipinä ja motivaatio. Läskit kuriin kesällä (kun ei ihan kesäksi kerkeä)! ;)
LilySlim Weight charts