lauantai 29. kesäkuuta 2013

Sairastuvalla

Moikkamoi,

Ajattelin tulla kirjoittelemaan teille pikaiset kuulumiset. Tosiaan mulla on nyt treenit salin osalta jäänyt muutaman viikon ajalta kokonaan pois. Onnistuin tuossa muutama viikko sitten murtamaan sormeni ja siitä lähtien käsi ollut paketissa. Salilla punnertaminen siis ei onnistu tällä hetkellä.

Oon kuitenkin pyrkinyt käymään lenkillä joka päivä, ainakin vähintään sen puol tuntia. Jotain on pakko päästä tekemään, ja voin sanoa että salitreeniä on jo kova ikävä minun kaltaisellani ikuisella sohvaperunallakin ;)

Sain tossa reilu viikko sitten mun äidiltä kuntopyörän. Sille ei nimittäin heiltä käyttöä löytynyt, joten raahasin sen meidän olohuoneeseen! Nyt oon pyrkinyt silläkin laitteella polkemaan päivittäisten lenkkien lisäksi. Näillä keleillä hiki virtaa sisällä pienestäkin treenistä. :)

Nyt lähden lepuuttamaan kättä taas. Alkaa särkeä heti kun on hieman pidempää koneella. Käden pitäis olla kuosissa ensi viikolla, joten nyt peukut pystyyn ettei tartte kättä sen pidempää paketissa pidellä! :)

Mukavaa viikonloppua. Te jotka pystytte nauttikaa salitreenistä munkin puolesta :)

P.S. Blogissa järjestetyn kilpailun voittaja ei ole ottanut minuun yhteyttä. Jos hän ei ota yhteyttä viimeistään ensi viikon aikana, arvon voittajan uudelleen :) Voittajan julkistuspostauksen voit lukea täältä!

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Blogikilpailun voittaja arvottu!

Noniiin, nyt paljastan kuka on voittanut blogissa järjestetyn kilpailun.

Palkintonahan oli seuraavaa:
  • kaksi viimeisintä Kuntoplus -lehteä. Aiheina mm. pyöräarvosteluja, bootcamp treeniohjelma, käsivarsi jumppaa ja ohjeita juoksuun ..
  • sekä Tiukat pakarat ja upeat reidet dvd, joka sisältää Kunto Plus Bootcamp treeniohjelman pakaroille ja reisille

Ja voittajan valitsin satunnaislukugeneraattorin avulla, ja voittajaksi selviytyi:

Stiiro

 
Onnittelut voittajalle! Otatko minuun yhteyttä mahdollisimman pian, jotta saan palkinnot postiin. Eli laita sähköpostia osoitteeseen gonnabenewme@gmail.com. :)

Hyvän aamun jumppa!


sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Blogiarvonnan viime hetket!

VIELÄ HETKI AIKAA OSALLISTUA ARVONTAAN! :) 


Lue lisää ja osallistu täällä: http://gonnabenewme.blogspot.fi/2013/05/sunnuntain-kunniaksi-arvonta.html

Ihania viikonlopun viimeisiä hetkiä teille kaikille! Huomenna tulossa pidempää postausta taas + arvotaan kilpailun voittaja :)


lauantai 8. kesäkuuta 2013

Uudet tossut

Tosiaan kerroinkin teille, että laitoin uudet lenkkarit ja treenikengät tilaukseen. Kotiutin ne postista reilu viikko sitten ja nyt oon lenkkareita testaillut ahkerasti ja treenikengät pääsee huomenna kunnon testailuun.

Siis lenkkareiksi valitsin Reebokin Yourflex Run 3.0 mallin. Oon kyllä älyttömän tyytyväinen kyseiseen malliin. Tukevat mutta ihanan kevyentuntuiset jalassa. Ei paina ja istui heti ensimmäisellä kerralla hyvin mun jalkaan. Kyllähän tuo valkoinen lenkkareiden värinä on aika uskalias, mutta ehkä selviän :D Mutta voin siis suositella kaikille lämpimästi jo näin pienen testailun jäljiltä.

Valkoiset lenkkarit ja vastaleikattu nurmi. APUA!
Treenikengistä tosiaan voin kirjoitella myöhemmin paremman testailupostauksen, koska en oo niitä vielä salille päässyt testailemaan. Huomenna olis se vuorossa. Mutta tässä olisi kuvaa niistä ihanuuksista.

Jalat vinksallaan :D
Vielä täytyy mainita, että molemmat kengät kyllä on hyvät silmillekin, eli tykkään näistä myös ulkonäöllisistäkin seikoista. ;) Just tajusin että molemmissa kengissä on pinkkiä, vaikken kyllä siitä suuremmin pidä. Mutta ehkä se tuo kivan piristyksen näihin treenikamppeisiin! :D

Sykemittarista tulee postausta myöhemmin. Sitä oonkin päässyt jo vähän testailemaan. :)

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Viikon murkinoinnit

Tässä tulis koontia viime viikon syömingeistä :) Kovin on pitkä lista ja viikonlopulla muutama lipsahduskin pääsi käymään. Listalta puuttuu sunnuntai, sillä en muista enää yhtään mitä sillon nassuun vetelin :D

Maanantai:
aamupala klo 7: 2 x hapankorppu, 2dl banaanijogurttia
"välipala klo 9": kupillinen metsämarjateetä
lounas klo 12: jauhelihakeittoa, sämpylä juustolla salaatilla ja kurkulla, lasillinen maitoa
välipala klo 16: leipäviipale kanttarellituorejuustolla
päivällinen/iltapala klo 20.30: pestopastaa, kanan siipiä x3

Tiistai:
aamupala klo 7: leipäviipale kanttarellituorejuustolla, lasillinen appelsiinituoremehua
"välipala" klo 9: kupillinen teetä
lounas klo 11.30: kaalilaatikkoa, salaattia, viipale ruisleipää, lasillinen maitoa
välipala klo 14.30: kupillinen kahvia, pulla
iltapala klo 18.30: 2 x lämmin voileipä

Keskiviikko:
aamupala klo 7: 2 x lämmin voileipä
välipala klo 9: kupillinen teetä, ruisleipä salaatilla kurkulla ja tomaatilla
lounas klo 11.30: kananugetteja, täysjyväriisiä, salaattia, 2x näkkileipä
välipala klo 16: ruisleipäviipale juustolla ja kurkulla
päivällinen klo 17.30: pestopastaa ja kirsikkatomaatteja

Torstai:
aamupala klo 7: ruisleipäviipale juustolla ja kurkulla, banaanijogurtti, lasillinen tuoremehua
"välipala" klo 9: kupillinen teetä
lounas klo 11.30: kananugetteja, perunamuussia, salaattia, 2x näkkileipä
päivällinen klo 17: lasagnea

Perjantai:
aamupala klo 7: ruisleipäviipale juustolla ja kurkulla, lasillinen tuoremehua
välipala klo 11.30: kupillinen kahvia, pieni pala mansikkakakkua
päivällinen nro 1 klo 16: lasagnea pieni annos
välipala nro 2 klo 17: tuoretta ananasta ja mansikoita
päivällinen nro 2 klo 19: grilliribsejä, uusia perunoita, silliä, tankoparsaa, herkkusieniä

Lauantai:
aamupala klo 9.30: ruisleipäviipale juustolla ja kurkulla, tuoretta ananasta ja mansikoita, puolikas lasillinen vastapuristettua appelsiinimehua
lounas klo 14: grilliribsejä, uusia perunoita, silliä, herkkusieniä, kaalitomaattiporkkanasalaattia
illalla muutama siideri ja yöllä makkaraperunat

Viikon liikuntasuunnitelma vko 23

Tässä suunnitelmaa tälle viikolle.

Ma: Lenkki
Ti: Lenkki
Ke: Lenkki
To: Lepo
Pe: Sali
La: Lepo
Su: Sali

Viikon liikunnat vko 22

Tässä olisi viime viikon toteutuneet liikkumiset.. Ihan ei menty suunnitelmien mukaan, kun loistavien kelien vuoksi en salilla malttanut vierailla ;)

Ma: Lenkki 75' (suunnitelma: lenkki)
Ti: Lenkki 30' (suunnitelma: sali)
Ke: Lenkki 40' (suunnitelma: sali)
To: Lepo (suunnitelma: sali)
Pe: Lepo (suunnitelma: lenkki)
La: Lenkki 40' (suunnitelma: lepo)
Su: Pyörälenkki 40' (suunnitelma: sali)
LilySlim Weight charts